Tulossa! Julkaisupäivä 3.2.2022 kaikissa merkittävissä äänikirjapalveluissa.
Poikkeuksellisen avoin ja rehellinen tarina Suomalaisten sydämiin ponnistaneesta kaksinkertaisesta olympiavoittajasta, joka päätyi lööppien kestokasvoksi.
Toni Nieminen kertoo ensimmäistä kertaa omin sanoin, miten suunnaton kilpailuvietti yhdistettynä lahjakkuuteen mahdollistivat uran saavutukset ja kuinka pienestä lopulta kaikki on kiinni. Osansa saavat lajin ja maajoukkueen ytimessä toimineet henkilöt, niin hyvässä kuin pahassa.
Kuinka luonteeltaan perhekeskeinen ja kiltti Toni ajautui urheilu-uran aikana ja etenkin sen jälkeen lehdistön riepoteltavaksi, päätyen lopulta hiuskarvan päähän elämänsä päättämisestä ennen aikojaan?
Tonin elämä, syntymästä nykyhetkeen, saa tässä teoksessa värit. Kulta kimaltaa kirkkaammin, kuin luulimme. Vastaavasti Niemisen kohtaama pimeys on paljon synkempi, kuin kukaan osaa kuvitella
Audiomaa julkaisee taiteilija Aku Hirviniemen ja varatuomari Jan-Olof Nyholmin yhteiskunnallisen audioteoksen Julkisesti tuomitut – Public Court. Julkinen tuomioistuin vaikuttaa oikeusprosessiin ja asianomaisiin kiistattomasti.Luetuimmat rikosuutiset löytyvät
Audiomaa julkaisee Joalin Loukamaan poikkeuksellisen tarinan. JOALIN – Mun polku unelmiin -äänikirja julkaistaan suomeksi 15.6. Englannin, espanjan ja portugalin käännökset ilmestyvät syksyn 2021 aikana.